Tässä kun on aikuisten ihmisten parisuhteita seuraillut, osaa kauempaa ja osaa yllättävänkin läheltä, niin on joutunut toteamaan, että avioliitto on kulissi. Ihmiset menevät naimisiin, jotta saavat arjen turvattua. Naimisissa olevat pitävät parisuhdetta itsestään selvyytenä eikä moniakaan kiinnosta enää parisuhteen vointi. Mitä sitten, jos toinen pettää, kunhan se vain on työtätekeväinen ja tuo elannon parheelle? Mihin on kadonnut avioliiton arvo ja kunnioitus? Olen menettänyt uskoni avioliittoon, ja ehkä parisuhteisiin ylipäätään.

Ollakko onneton yksin vai yhdessä? Mies, joka on menossa kuukauden päästä naimisiin, menee ja nai työpaikan pippaloissa työkaveriaan. Mies, joka on elänyt kymmenen vuotta avioliitossa menee ja löytää itselleen salarakkaan. Kun vaimo kysyy, niin ympäripyöreästi kiistetään kaikki, kun vaimo kieltää muut naiset, niin jatketaan vehtailuja vanhaan tapaan, ellei kiihkeämmin. Vanhat suolat janottavat. Pariskunta elää on-off suhteessa. Kuukausi erossa, kuukausi yhdessä. Yhdessä ollaan onnellisia kunnes jompi kumpi taas kyllästyy ja jättää toisen. Kun ollaan erillään  niin liehitellään parhaat kaverit ja baarin tarjonnat, jätetään kuitenkin kertomatta kun rakkaan entisen kanssa päädytään taas samaan petiin, ja taas sama rumba alusta.  Aviopari ollut yhdessä kymmenen vuotta, on lapsia ja omakotitalo. Mies lyö. No, mitä pienistä, jatketaan elämää entiseen tapaansa... Kunnes nainen löytää nuoremman miehen, jättää kaiken vanhan oman onnen nojaan ja perustaa uuden perheen nuoren jantterin kanssa.

Nainen, joka elää elämäänsä irtosuhteiden ja säälittävien seurusteluyritysten voimalla. Takertuu kaikin keinoin miehiin, joista pitää ja jälkeen päin miettii, että oliko se rakkautta vai pelkkää fyysistä vetovoimaa. Tämä nainen auttaa parisuhteiden kuristusotteissa olevia kuuntelemalla ja lohduttamalla. Tämä nainen tuo fyysisen helpotuksen miehille, joiden kotona on makuuhuone viilentynyt ja lohdun naisille joiden miehet ovat olleet sikoja. Nainen, joka on jokaisen ystävä. Nainen joka sotkeutuu omiin kuvioihinsa ja omaan nokkeluuteensa, ennen kuin huomaakaan. Tämä nainen laulaa   - "Ota minut nyt, ota vaikka väkisin, hämärässä että minä näkisin, vie minut pois älä tuo ikinä takaisin..."

Ja mistä minä keksin kirjoittaa tästä. Olen seurannut parisuhteiden avoisia kilometrejä läheltä. Olen nähnyt jokaisen kyyneleen, mitä ylläoleviin vuosisatojen rakkaustarinoihin liittyy. Olen istunut häissä kyynel silmässä tietäen, että tästä alkaa taas uusi ja surullinen vuosisatojen rakkaustarina. Asuntolainat, työpaikat, avioehto, lapset... Olen ollut mukana erojuhlissa, olen leiponut kakun kun paras ystäväni päättänyt huonon parisuhteensa, olen istunut ja lohduttanut, sisäisesti nauttinut. Olen katsonut kuinka miehet pettävät vaimojaan ja kuinka vaimot pettävät miehiään, kukaan ei välitä.

Maailma on paha ja epäreilu. Teen työtä epäreiluutta vastaan ja siksi annankin itselleni pisteiksi yksitoista.